Jämijärvellä kansa löysi vaaliuurnille varsin pirteästi. Äänestämässä kävi 1 024 henkilöä, eli 74,9 prosenttia äänioikeutetuista.
Perinteisessä keskustapitäjässä koettiin näissä vaaleissa vallanvaihdos, sillä perussuomalaiset nousi suosituimmaksi puolueeksi 36,3 prosentin osuudella. Kasvua vuoden 2019 eduskuntavaaleihin tuli 5,7 prosenttia. Keskusta menetti suosiotaan. Nyt puolueen kannatus on 31,7 prosenttia. Laskua viime eduskuntavaaleihin tuli peräti 6,5 prosenttia.
Vaikka keskustan suosio laskikin merkittävästi, kunnan ääniharava oli kuitenkin keskustalainen varakansanedustaja Mikko Uusitalo, joka keräsi 252 ääntä. Äänimäärässä niukasti kakkoseksi jäi perussuomalaisten kansanedustaja Jari Koskela 245:llä äänellä. Demareiden kansanedustaja Heidi Viljanen keräsi Jämijärvellä kolmanneksi suurimman äänisaaliin, 145 ääntä.
Europarlamentaarikko Laura Huhtasaari (ps.) sijoittui äänimäärissä neljänneksi, hän keräsi 73 ääntä. Viiden parhaan joukkoon ylsi jämijärveläinen Maarit Rantanen (kd.), hän keräsi kotipitäjästään 56 ääntä.
Kymmenen parhaan joukkoon ylsivät myös Eeva Kalli (kesk.) 35 ääntä, Petri Huru (ps.) 24 ääntä, Matias Marttinen (kok.) 18 ääntä, Eveliina Kuuskoski (kesk.) 17 ääntä ja Jari Lepistö (kesk.) 14 ääntä.