Eduskuntavaalit saivat väen liikkeelle Karviassa, sillä äänestysprosentti nousi peräti 77,5:ään. Äänensä kävi antamassa 1 411 äänioikeutettua.
Pitkään keskustavaltaisessa kunnassa suosituimman puolueen paikka vaihtui perussuomalaisten kiilatessa kärkeen 39,6 prosentin ääniosuudella. Perussuomalaiset kasvattivat kannatustaan 2,1 prosentilla. Toiseksi suosituimmaksi puolueeksi pudonneen keskustan ääniosuus oli 38,1 prosenttia. Puolueen kannatus laski hieman, 0,3 prosenttia. Kahden suurimman puolueen jälkeen kolmantena tuli SDP, jonka kannatus on kuitenkin huomattavasti pienempi kuin kahdella kärkipuolueella. Demareiden osuus äänistä oli 9,9 prosenttia. Puolueen kannatus laski viime eduskuntavaaleista 1,7 prosenttia.
Karvian ääniharavaksi nousi kansanedustaja Jari Koskela (ps.), joka keräsi 406 ääntä. Toiseksi suurimman äänisaaliin keräsi karvialainen Jari Lepistö (kesk.) 371 äänellä. Kolmanneksi eniten ääniä saavutti varakansanedustaja Mikko Uusitalo (kesk.), 116 ääntä.
Neljänneksi eniten ääniä keräsi kansanedustaja Heidi Viljanen (sd.) 109 ääntä. Viiden kärkeen ylsi myös europarlamentaarikko Laura Huhtasaari (ps.) 90 äänellä.
Muut kärkikymmenikköön yltäneet ehdokkaat olivat Eeva Kalli (kesk.) 44 ääntä, Matias Marttinen (kok.) 28 ääntä, Maria Rautanen (kok.) 26 ääntä, Krista Kiuru (sd.) 24 ääntä ja Petri Huru (ps.) 23 ääntä.