”Emäntä tuli kaupasta ja kertoi, että Ruokojärven jäällä oli joku mytty, mitä varikset kävivät nokkimassa”, kertoo Pohjois-Satakunnan riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilö Jukka-Pekka Kauppi.
Tämän kuullessaan Kauppi osasi jo epäillä, että jokin raato siellä jäällä varmasti makaa. Hän päätti lähteä ottamaan selvää mistä on kyse.
”Löysin paikan helposti, kun variksia oli sen verran paljon. Ja kauriinraadoksihan se paljastui. Se makasi noin viiden metrin päässä rannasta jäällä. Jää oli kuitenkin sen verran höttöistä, että piti käydä lainaamassa venettä ennen kuin pääsin raadon luo. Ensimmäisenä tutkin kaulan alueen, mistä löytyi iso puremajälki.”
”Lopputulos oli aika tyypillinen suden metsästämä kauris. Eli ensin purraan kaula auki ja sen jälkeen keskeltä sisään syömään sisäelimet.”
Tilanne ei yllättänyt kokenutta metsästäjää, vaikka kyseinen kauriinraato löytyi vain 90 metrin päästä lähimmästä Makkaramäen asuinalueen rivitalon seinästä.
Matkaa Kankaanpään torille on noin kilometri.
Havainnoistaan Kauppi kertoi myös Pohjois-Satakunnan riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaajalle Tapio Loukkaanhuhdalle.
”Tapio oli kanssani samaa mieltä, että kyllä tässä on kyseessä nimenomaan susi.”
Kauriin kaulasta löytyi iso puremajälki.
Kauppi kertoo siirtäneensä kauriinraadon pois jäältä.
”Siirsin sen siihen rannan pusikkoon. Kyllä luonto sen siitä lopulta hoitaa pois.”
Viimeisten viikkojen aikana tehdyt havainnot tukevat ajatusta siitä, että Ruokojärven ympäristössä liikkuu suurpeto.
”Ihmiset ovat nähneet kaurislaumoja keskellä päivää oleilevan Ruokojärven jäällä. Se on selkeä viesti siitä, että eläimet hakevat turvaa paikasta, missä näkee kauas. Ne eivät uskalla olla rantapusikossa”, kertoo Kauppi.
Kauppi uskoo, että kyseessä oleva susi liikkuu omalla reviirillään.
”Kankaanpään keskustan alueelta on tullut susihavaintoja sen verran runsaasti, että kyllä voidaan puhua aivan asuntasudesta. Kyseessä ei ole mikään ohikulkumatkalla oleva yksilö, vaan havaintoja on tullut jo viimeisen parin vuoden ajalta. Susi viihtyy lähellä keskustaa, koska siellä on ruokaa helposti saatavilla.”
Riistanhoitotyötä tekeviä metsästäjiä syytetään usein suurpetojen houkuttelemisesta lähelle asutusta.
”Usein meitä syytetään, että esimerkiksi kauriiden talviruokinta houkuttelee paitsi kauriita, myös kauriiden perässä tulevia suurpetoja. Talviruokintapaikat ovat kuitenkin metsässä.”
”Käytännössä asia menee niin, että eläimet hakevat ihmisten läheltä turvaa, koska ne eivät uskalla olla metsässä. Samanlaisia havaintoja on tehty täälläkin. Milloin metsäkoneenkuljettaja ihmettelee, kun hirvi on aivan koneen lähellä koko päivän, tai Ruokojärven jäällä nähdään kaurislaumoja keskellä päivää. Tai että hirvet tai kauriit tulevat ihmisten pihoihin pidemmäksi aikaa.”