Oman urapolkunsa ehtii löytää muulloinkin kuin yo-keväänä

Lukion ainevalinnat aiheuttavat jo tiettyjä painotuksia, mikä arveluttaa monia. Osa nuorista kaipaakin lisää kypsyttelyaikaa ja rauhaa.

Tiistai oli jännittävä päivä abiturienteille ja heidän läheisilleen. He saivat tiedon siitä, millainen arvosanojen kirjainrivi ylioppilastodistukseen painetaan.

Kokelaista vain harvat joutuivat viime viikkoina aprikoimaan sitä, saako nyt lähteä valkolakkia ostamaan vai pitääkö lakkiaiset siirtää seuraavaan ajankohtaan. Tuloksista oli saatu ennakko-osviittaa jo aiemmin.

Kevään ylioppilaskirjoitusten tulosten julkaiseminen merkitsi sitä, että nyt kokelailla on yksi stressinaihe aiempaa vähemmän – tai mahdollisesti myös enemmän.

Eilinen näet tarjosi varmuuden siitä, millaisin ilmein kesäkuussa juhlitaan.

”Tulosten julkaisupäivä tarjosi varmuuden siitä, millaisin ilmein kesäkuussa juhlitaan.”

Ylioppilaskirjoituksista on monien mielestä tullut jo liiankin tärkeä osa lukiota. Tätä mieltä ovat nuorten lisäksi osa opettajista.

Nykypainotukset näet ohjaavat opiskelumotivaatiota niin painotetusti ylioppilaskirjoituksiin, että osa lukiolaisista suhtautuu ”ei-niin- merkityksellisiin” kursseihin takavuosia useammin pakkopullana.

Se puolestaan haalistuttaa lukioon liitettyä yleissivistävyyden leimaa. Ei ole väärin sanoa, että lukiosta on nykyään mahdollista suorittaa niin, että tietää entistä enemmän tietyistä asioista ja toisista ei juuri mitään.

Yo-kirjoitukset ovat nuorille kuin olympiakisat huippu-urheilijoille. Jos kuntohuippu ja stressinsietokyky on H-hetkellä maksimissaan, palkintopallilla kelpaa hymyillä. Abiturienteille tarjolla on mitalien sijaan mieluisia jatko-opiskelupaikkoja, joiden saamisessa yo-tulosten rooli on valtaisa.

Sekä urheilussa että kirjoituksissa moni asia voi mennä mönkään. On toki muistettava, että yo-kokeita saa uusia vaikka kuinka monta kertaa.

Mahdollisen tulospaniikin keskellä on syytä muistaa, että esimerkiksi yliopistoissa monien koulutusalojen valinnoista noin puolet tehdään yhä perinteisen valintakokeen perusteella. Kirjoituksissa alisuorittanut nuori voi siis vallan hyvin päästä pääsykokeen kautta haluamaansa opiskelupaikkaan.

Sitä paitsi elämässä ei ole olemassa yhtä oikeaa aikataulua. Kaikki reitit eivät aukea ylioppilaskeväänä. Oman urapolkunsa ehtii löytää jokainen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos