MIELIPIDE Maamme presidentinvaalit lähestyvät. Puolueet ovat asettaneet jo neljä ehdokastaan pramille. Ehdokkaita on tulossa vielä kaksi lisää. Perussuomalaisetkin ovat asettamassa oman ehdokkaansa.

Valitsijayhdistysten kautta kisaan ovat pyrkimässä kolme ehdokasta, istuva presidentti mukaan lukien.

Presidentinvaalissa valitsijayhdistys tarvitsee taakseen vähintään 20 000 äänioikeutetun henkilön allekirjoittaman kannattajakortin. Kortin täyttäminen ei sido äänestyskäyttäytymistä. Kortin täyttänyt voi äänestää ketä tahansa tai olla lainkaan äänestämättä. Kortin täyttäminen ei maksa mitään.

Näyttää ilmeiseltä, että kolme valitsijayhdistysten kautta ehdokkaiksi hakeutuvaa saavuttavat tarvittavat kannattajamäärät. Se on hieno asia. Se on jokaisen äänioikeutetun kansalaisvaikuttamista parhaimmillaan ohi puoluebyrokratian ja ohi kussakin puolueessa päättävien puoluepomojen suhmurointivallan.

Se on verrattavissa maassamme uutena käytäntönä otettuun kansalaisaloiteasiaan. Siinä jokainen ihminen pääsee suoraan vaikuttamaan siihen, että juuri se asia otetaan eduskunnan käsittelyyn.

Maassamme pitäisi myös ottaa käyttöön sitovat kansanäänestykset tärkeimmistä asioista.

Maamme puoluevalta olisi saatava kuriin. Ei voi olla oikein, että tällä hetkelläkin kolme puoluesatraappia päättää maatamme koskevista tärkeistä asioista käyttäen edunkuntaryhmiään ja kansan äänestämiä edustajia kukin tahoillaan kuin omina pelinappuloinaan.

Meillä on isoja, sisäisiä sekä ulkoisia asioita, joiden ratkaisut ja käsittelyt vaatisivat suurta viisautta, harkintaa, kokemusta ja kaukonäköisyyttä - jokaisen valitun poliittisen päättäjän parhainta ja viisainta omaa panosta.

Koko Euroopan kohtaloksi nousee lähivuosina Afrikasta ja Aasiasta tulviva väestön siirto. Nykyiset määrät ovat tuleviin lukuihin nähden vielä mitättömiä. Puhutaan nopeasti kymmenistä ja sadoistakin miljoonista tulijoista.

Toisena isona haasteena on Suomen sotilaallisen ympäristön nopea muuttuminen ja valtioiden vastakkainasettelun aivan ilmiömäinen nousu.

Nyt saattaa olla viimeinen mahdollisuus pelastaa taidokkuudella Suomi horisontissa siintäviltä kohtalokkailta uhkaskenaarioilta.

Presidenttiehdokaskaartimme näyttää kovin samanmielisiltä, puoluetaustoissaan kiinni olevilta sinänsä kivoilta ja tutuilta hymistelijöiltä, joista jokainen nyökytteleekin samaan suuntaan.

Ainut eri tavoin itsenäisesti katsova vaihtoehto näyttää olevan “Väyrys Pate”. Kenet Perussuomalaiset asettavatkin ehdokkaakseen, niin hän saattaa olla toinen erilainen vaihtoehto.

Presidentti johtaa ulkopolitiikkaa. Siinä Paavo on ehdolla olevista koetelluin, turvallisin ja varmin valinta. Hänellä on ulkopolitiikan sektorilla ylivoimaisin kokemus ja tietotaito.

Paavon selkeä kanta on sotilasliittojen ja suurvaltaristiriitojen ulkopuolella pysyttäytyminen. Hän ei linjallaan ole horjunut eikä horju.

EU-asioissa hän ajaa liittovaltiokehityksen torppaamista ja Suomen itsenäisen pelivaran säilyttämistä ja vahvistamista.

Massamaahanmuuton hän kokee kaikille huonoksi vaihtoehdoksi, mihin on tarttuva tiukalla kädellä.

Hän näkee tärkeäksi koko Suomen kehittämisen sekä elinvoimaisuuden säilyttämisen, yksinomaan Kehä III:n sisäalueelle panostamisen sijaan.

Kaikki nuo ovat tämän Pohjois-Satakunnankin ihmisille elintärkeitä juttuja.

Paavosta on mediassa luotu omaa mielikuvaa jo vuosikymmenet. Samaa on saanut yllättäen kokea muun muassa Yhdysvaltojen uusi presidentti.

Tulossa ovat Suomen kohtalonajat, siksi Paavo joukosta kokeneimpana sekä kovissa kansainvälisissä liemissä pitkät ajat toimineena on presidentiksi luotettavin ja varmin valinta. Hän on ehdolla olevista selkeä vaihtoehto Suomen tulevaisuuden kannalta.

Ensio Mäntysalo


Kommentit (3)

  • Nimetön

    Hyvin yleinen kommentti Väyrysestä kansan keskuudessa on: ”Hän on paras ehdokkaista Suomen presidentiksi! Kaikkihan sen myöntävät, mutta kun …….” Ja tuon mutta-sanan jälkeen tulee selityksiä, mitkä yleensä koskevat Väyrysen persoonaa. Nämä väyrys-luonnehdinnat ovat monin osin huvittaviakin, usein pelkkiä mielikuvia, olettamuksia ja vuosikymmenten aikana ihmisten mieliin juurtuneita juttuja, joilla ei yleensä ole mitään tekemistä presidentin viran kannalta. Mutta näillä mielikuvilla sitä päätöksiä tehdään. Useiden satojen ihmisten kanssa keskusteltuani olen joutunut usein toteamaan, että sinunhan mielipiteesi asioista ovat yhtä Väyrysen kanssa. Äänestyspäätös tehdään pitkälti sen mukaan, mitä mieltä muut ovat, niin äänestetään tietämättäänkin jopa täysin omien mielipiteiden vastaisesti ja sitten sanotaan, että olisihan se paras, mutta kun ……

  • Nimetön

    Suomi on hyvin outojen ihmisten maa. Ihmiset, jotka kertovat olevansa ehdottomasti liittovaltiokehitystä vastaan ja Natoa vastaan ja Suomen itsenäisyyden puolesta; samaan hengenvetoon kertovat äänestävänsä Niinistöä presidentiksi!? Ihmettelen, että eivätkö ihmiset ajattele lainkaan vaan ovatko kaikki lukutaidottomia….. Vaikka Suomen kouluissa lapset opetetaankin olemaan hiljaa ja olemaan esittämättä omia mielipiteitään, kyllä täysi-ikäisen pitäisi silti kyetä loogiseen ajatteluun.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: