Pomarkun alijäämä 225 000 euroa viime vuodelta

POMARKKU Pomarkun viime tilikauden tulos osoittaa 224 463 euron alijäämää. Vuosi 2016 toteutui jopa arvioitua paremmin, sillä lisämäärärahoja ei tarvittu. Vuosikate oli 325 441 euroa. Talousarvio ennakoi yli 400‑000 euron alijäämää.

Henkilöstömenoja kunta karsi 2,7 prosenttiyksikköä. Perusturvan eli PoSan tuottaman perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen menot kasvoivat 3,0 prosenttiyksikköä. Erikoissairaanhoidossa menot vähenivät.

Verotuloja kunnan kassaan kertyi hieman odotettua vähemmän. Verotulot ja valtionosuudet vähenivät lopulta yhteensä noin 213 000 euroa.

Investoinnit olivat vain vajaa 0,3 miljoonaa edellisen raskaan investointivuoden jälkeen. Lainaa kunnalla oli vuoden 2016 lopussa 4,1 miljoonaa euroa. Asukasta kohti lainaa oli vuoden 2016 lopussa 1 855 euroa. Kunnan taseessa on ylijäämiä vuoden 2016 jälkeen 3,65 miljoonaa euroa.

Itsearvioinnin perusteella valtuusto koki onnistuneensa tehtävässään hyvin. Vain strategiatyössä ja kuntastrategian noudattamisessa valtuuston mielipiteissä syntyi jakoa. Erityisen tyytyväinen valtuusto oli sisäiseen yhteistyön lisäksi vallitsevaan avoimeen ja vapaaseen keskusteluilmapiiriin.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: