Tehdäänkö terveysasemasta päiväkoti, vai saavatko lapset uudet tilat?

Päiväkodissa on täyttä. Tehdäänkö remonttia vai rakennetaanko uutta?

Tuuli Heervä
Tehdäänkö terveysasemasta päiväkoti, vai saavatko lapset uudet tilat?

Jos Pomarkun terveysasema jää tulevina vuosina tyhjäksi, sen saneeraus päiväkotikäyttöön maksaisi noin 900 000 euroa.

Tuuli Heervä

POMARKKU Niin päiväkodilla kuin eskaritoimintaan vuokratussa tilassa Vanhantien varrella on täyttä.

–Syksyä ajatellen kaikki ryhmät ovat täynnä ja hakemuksia tippuu koko ajan lisää. Nykyisiin tiloihin ei voi perustaa lisää ryhmiä, sanoo Pomarkun vt. varhaiskasvatusjohtaja Minna Nenonen.

Hän on ollut mukana laatimassa helmikuussa valmistunutta Pomarkun varhaiskasvatuksen tilatarveselvitystä. Vaihtoehtoja on löytynyt, mutta toimeen pitäisi hänestä ryhtyä nopeasti, ja nimenomaan saada aika pysyvä ratkaisu.

–Ei ole hyvä, että yksiköitä on pitkin kylää. Yksi tila pitää olla. Minusta paras ratkaisu olisi uusi päiväkoti Kirkonkylän koulun asuntolan paikalle, Minna Nenonen sanoo.

Selonteon yhteydessä kartoitettiin useita vaihtoehtoja, joista yksi olisi juuri Nenosen kannattama malli. Esillä on ollut myös Kirkonkylän koulun asuntolan saneeraus ja osittainen laajennus päiväkodin käyttöön.

Asuntolakohteen käyttöön otto lisäisi ajoneuvoliikennettä alueella, mutta toisaalta sijainti alakoulun vieressä tarjoaisin paljon yhteistyö- ja yhteiskäyttömahdollisuuksia. Se myös madaltaisi lasten kynnystä alakouluun siirtymisessä.

Myös Pomarkun terveysaseman muuntamista päiväkotikotikäyttöön on pohdittu, sillä sote-uudistus saattaa jättää tilat tyhjiksi. Tämä tapahtuisi kuitenkin vasta muutaman vuoden kuluttua. Nykyisen päiväkodin vieressä sijaitseva terveysasema on suhteellisen hyväkuntoinen ja olisi kokonsa puolesta juuri sopiva päiväkodille. Myös tilojen sijainti yhdessä kerroksessa puoltaisi tätä vaihtoehtoa.

Yksi vaihtoehto on uuden päiväkodin rakentaminen nykyisen kohdalle, tai sitten uusi päiväkoti voisi nousta johonkin muuhunkin kohteeseen.

Tilatarveselvityksen tärkeimpiä huomioita on se, että päiväkoti tulisi aina toteuttaa yksikerrosratkaisuna. Vaikka nykyinen päiväkoti on ikäänsä nähden kohtuu hyvässä kunnossa ja tilojensa puolesta tietyssä määrin muunneltavissakin, se ei tätä tärkeää kriteeriä täytä.

Uusi päiväkoti tulisi suunnitella 70-paikkaiseksi. Siinä olisi neljä osastoa: kaksi alle 3-vuotiaiden ryhmää, yksi yli 3-vuotiaiden ryhmä sekä esiopetusryhmä. Tarpeen mukaan järjestettäisiin osapäiväryhmä.

Edullisin esillä olleista vaihtoehdoista näyttäisi olevan terveysaseman saneeraus päiväkodiksi. Alustava kustannusarvio on 900 000 euroa.

Peruskorjaus ylipäätään maksaisi kohteesta riippuen 1 100–1 300 euroa neliöltä. Uudisrakentamisen vastaava hinta on 2 000–2 200 euroa. Uusi 650–700-neliöinen päiväkoti maksaisi siten noin 1,5 miljoonaa euroa.

Tuuli Heervä
Nykyisen päiväkodin tilat on remontoitu päivähoitoon soveltuviksi kaksikerroksisesta omakotitalosta.

Nykyisen päiväkodin tilat on remontoitu päivähoitoon soveltuviksi kaksikerroksisesta omakotitalosta.

Päiväkodin tarveselvityksen ohjausryhmän mielestä paras uudisrakentamisratkaisu olisi päiväkodin tekeminen Kirkonkylän koulun asuntolan paikalle. Saneerattavista kohteista sopivin olisi terveysasema.

Ohjausryhmä esittää hankesuunnittelun käynnistämistä viimeistään, kun sote-ratkaisun mahdollisista vaikutuksista kiinteistöjen käyttöön on nykyistä luotettavampaa tietoa. Mutta onko aikaa odottaa niin kauan?

Pomarkun kunnanhallitus päätti, että nyt tehtyyn selvitykseen palataan syksyllä 2017, kun laaditaan talousohjelmaa vuosille 2018–2020 sekä siihen liittyvää investointiohjelmaa.

Mikäli päädytään yllä mainitun kaltaiseen uuteen päiväkotiin, tultaisiin toimeen 3–4 henkilöllä vähemmällä kuin Pomarkun varhaiskasvatuksessa nyt. Vuotuinen säästö olisi 75 000–100 000 euroa. Neljä henkilökunnan jäsentä eläköityy vuoteen 2021 mennessä.

Tarkoitus on siirtyä pääosin pois perhepäivähoidosta. Hoitajien rekrytointi siihen on ollut haastavaa ja eläköitymisiä on edessä.

Päiväkotirakennuksessa on nyt kaksi ryhmää. Esiopetus toimii Vanhatien vuokratiloissa.

Päiväkotipaikat nykyisellään täynnä, hoidon paikkatarve säilyy melko samana, vaikka tulossa pienempiäkin ikäluokkia.

Perhepäivähoito vähenee.

Vaihtoehtoja: 1) Kirkonkylän koulun asuntolan saneeraus päiväkodiksi tai purku ja uusi päiväkoti sen tilalle. 2) Terveysaseman muunto, jos sote-uudistus jättää tilat tyhjiksi. 3) Nykyisen päiväkodin tilalle uusi. 4) Uusi päiväkoti muuhun kohteeseen.

Vertailuesimerkki: Terveysaseman peruskorjaus 900 000, uudisrakennus 1,5 milj. euroa.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: