Vakavasta rikoksesta epäilty Siikaisten kuntapäättäjä jatkaa vahvasti yhdistystoiminnassa – "kyllä sitä on ihmetelty, että eikö ymmärrä"

Harri AaltoSiikainen

Vakavasta rikoksesta epäilty Siikaisten kunnanvaltuuston puheenjohtaja, aluepalomestari Matti Tervakangas jatkaa vahvasti nuijan varressa yhdistystoiminnassa.

Tervakangas valittiin ensin tammikuun lopulla uudelleen Siikaisten metsästysseuran puheenjohtajaksi ja torstaina niin ikään toiselle kaudelle Siikaisten riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtajaksi.

Näin tapahtui siitä huolimatta, että Tervakangas (sd.) vetäytyi toistaiseksi kaikista kunnallisista luottamustoimista sen jälkeen, kun Satakunnan Kansa kertoi joulukuussa poliisin epäilevän häntä raiskauksesta.

Muutamia päiviä myöhemmin Satakunnan pelastuslaitos pidätti Tervakankaan aluepalomestarin virasta rikosepäilyjen vuoksi.

Tervakangasta epäillään Siikaisissa 30. marraskuuta tapahtuneesta seksuaalirikoksesta. Poliisi on aiemmin vahvistanut tutkivansa tapausta epäiltynä raiskauksena.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jouni Uusitalo Lounais-Suomen poliisista Kankaanpäästä kertoo, että rikostutkinta on edelleen kesken.

Uusitalon mukaan epäiltyä on kuulusteltu tapahtumista. Poliisi odottaa nyt teknisen tutkinnan tuloksia.

Siikaisten riistanhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Kalevi Koivumäki kertoo kunnassa hämmästeltävän yleisesti sitä, miten Tervakangas voi tässä tilanteessa jatkaa yhdistyksen puheenjohtajana toisen kolmivuotiskauden.

–Itse kukin varmasti odotti, että Tervakangas olisi rikostutkinnan ajaksi pidättäytynyt puheenjohtajan tehtävistä. Mutta niin vain joku häntä kokouksessa ehdotti, eikä hän ymmärtänyt itse vetäytyä ehdokkuudesta. Tätä väki kyllä ihmetteli. Vastaehdokkaita hänellä ei ollut, Koivumäki kertoo.

Siikaisten riistanhoitoyhdistyksessä on noin 300 jäsentä, mikä on paljon pienessä kunnassa. Torstai-illan vuosikokoukseen heistä osallistui 27.

Matti Tervakangas ei itse pidä ongelmallisena näkyvää rooliaan yhdistystoiminnassa.

–Voin aina vetäytyä palavereista. Minun ei tarvitse osallistua kokouksiin, sitä varten yhdistyksissä on varapuheenjohtajat, hän huomauttaa.

Tervakangas sanoo arvioivansa esityslistojen perusteella tapauskohtaisesti, voiko hän osallistua yhdistysten kokouksiin.

–Olen jo jäänyt pois joistakin kokouksista, ja joiden kokousten yksittäisten asioiden käsittelystä olen jäävännyt itseni, hän sanoo.

Tervakankaalla on erittäin laaja toimenkuva riistanhoitoyhdistyksessä. Hän toimii muun muassa petosyhdyshenkilönä ja poliisin virka-apupyyntöjä esimerkiksi hirvionnettomuuksissa välittävänä SRVA-yhteyshenkilönä. Hän myös vastaanottaa niin ammuntakokeita kuin metsästäjäntutkintojakin.

–Yhdyshenkilötöissä olen lähinnä välittänyt viestiä eteenpäin. Ammuntakokeiden ja metsästäjäntutkintojen vastaanottamisesta ei ole tehty vielä päätöksiä, mutta pätevyys minulla niihin on.

Tervakangas kertoo odottavansa rauhallisin mielin rikostutkinnan valmistumista.


Kommentit (3)

  • Nimetön

    Malttakaahan nyt mielenne.” Ensin tutkitaan ja sitten vasta hutkitaan”, jos aihetta on?
    Koska Siikaista on ”vankilasta ” johdettu?

  • Nimetön

    Kokousväki ei sitten saanut suutaan auki puheenjohtajan vaalissa?! JÄlkikäteen aika turha levitellä käsiä.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt:

Sammio