Valtti-Center auttaa, jos omin avuin ei onnistu

Valtti-Centerin puoleen voi aina kääntyä. Tulevaisuuden suunnitelmat voivat löytyä.

Marianne Pein
Valtti-Center auttaa, jos omin avuin ei onnistu

Työelämäkoordinaattori Harri Hieta ja kolleegansa Jani Leppäniemi vaihtamassa kuulumisia Satu Niemen kanssa.

Marianne Pein

KANKAANPÄÄ Kaikilla nuorilla ei ole selviä tulevaisuuden suunnitelmia, ja silloin on hyvä, että löytyy joku, jolla on aikaa ja kykyä auttaa suunnan löytämisessä.

Kankaanpäässä toimivan Valtti-Centerin puoleen voi kääntyä, jos nuori tarvitsee apua töihin tai koulutukseen hakeutumisessa. Joillakin voi olla vaikeuksia myös esimerkiksi hakulomakkeiden täytön kanssa, ja silloin niitä käydään yhteistuumin lävitse. Hankkeen tietokoneet ovat käytettävissä tiedonhakuun ja tarvittavia papereita saa siellä tulostettua ja skannattua.

Satu Niemi on energinen nuori nainen ja hän hakeutui Valtti-Centeriin jäätyään työttömäksi.

–Työttömänä olo ei sovi minulle ja tarvitsen tekemistä, kertoo Satu.

Satu ja työelämäkoordinaattori Harri Hieta kävivät keskusteluja, ja pohtivat mille alalle Satu hakeutuisi. Koulutustarvetta Sadulla ei ollut, sillä hänellä on tutkinto sekä catering- että matkailualalta.

Satua kiinnosti tutustua eri aloihin, ja hän pääsikin Harrin avustamana tutustumaan lastenhoitoalalle. Alan kokemus puolestaan helpotti työnhakua ja nyt kesällä Sadulla alkaa työ Ikaalisissa Ti-Ti Nallen talolla. Siellä yhdistyy kokemus lasten parissa työskentelystä ja matkailualan asiakaspalvelusta.

Satu oli todella tyytyväinen saamaansa apuun ja suositteli Valtti-Centeriä myös kaveripiirissään.

–Kaikilla ystävilläni on töitä eli akuuttia tarvetta ei heillä ole, mutta tilanteet voivat aina muuttua. O hyvä tietää, mitä mahdollisuuksia silloin on tarjolla.

–Työpaikka voi löytyä suoraan meidänkin kautta, sillä Valtti-Center on verkostoitunut monien eri alojen yritysten kanssa. Kun jo tuntee nuorta työnhakijaa, osaa suositella häntä oikeaan paikkaan, kertoo työelämäkoordinaattori Harri Hieta.

Rahoituksen Valtti-Center saa toimintaansa Euroopan Sosiaalirahastosta (ESR) ja Kankaanpään kaupungilta. Tällä kaavalla toiminta jatkuu vielä tämän vuoden loppuun asti. Tulevaisuuden toimintaa määritellään vasta myöhemmin syksyllä.

Hankepäällikkö Raija Vataja on tyytyväinen Valtti-Centerin toimintaan.

–On ollut hienoa pystyä auttamaan nuoria. Asetettu tavoiteluku on jo nyt lähes saavutettu, vaikka toiminta-aikaakin on vielä jäljellä, kertoo Raija Vataja.

Asiakkaille palvelu ei maksa mitään ja on täysin omaehtoista. TE-keskuksesta saatetaan nuorelle suositella Valtti-Centeriin tulemista, mutta mikään pakko ei ole asiakkuutta aloittaa tai jatkaa. Nuoren oma aloitteellisuus on tärkeää ja sitten auttaminenkin onnistuu parhaiten.

Harri Hieta ja media-assistenttinä toimiva Jani Leppäniemi kertovat, että tavoitteena on toiminnan kautta aktivoida ihmisiä. Asiakkaille on järjestetty tutustumiskäyntejä koululaitoksiin sekä yrityksiin sekä vapaaehtoisia toimintailtoja ja leirejä. Toiminnassa pyritään huomioimaan mahdollisimman hyvin nuorten toiveet.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: